Mainos

Tanja Karpela, miksi pukeudut säkkeihin?

03.03.2009 21:29
Tanja Karpela (Kuva: Lehtikuva)

Kansanedustaja Tanja Karpela on totuttu näkemään julkisuudessa tiukoissa, hyvin istuvissa vaatteissa. Raskaushuhujen keskellä elävä kurvikas kaunotar nähtiin tiistaina eduskunnassa varsin löysässä paidassa.

38-vuotiaan Karpelan huhutaan odottavan kolmatta lastaan kihlattunsa Janne Erjolan kanssa. Kansanedustaja itse ei ole vahvistanut vielä raskausuutista.

Tanja Karpela (Kuva: Lehtikuva)

Naisen pukeutuminen kertoo kuitenkin omaa kieltään. Aiemmin varsin vartalonmyötäisissä vaatteissa kuvattu Karpela on viime viikkoina osallistunut eduskunnan täysistuntoihin mitä peittävimmissä ja löysemmissä vaatteissa.

Tanja Karpela (Kuva: Lehtikuva)

Maaliskuun 3. päivän istunnossa Karpela oli pukeutunut vaalean beigeen tunikaan, jonka päällä oli samaa sävyä oleva neuletakki. Asun kruunasi vaaleanruskea nahkatakki.

Tanja Karpela (Kuva: Lehtikuva)

Viikkoa aiemmin Karpela oli valinnut salamavalojen eteen kuviollisen hameen sekä mustan poolopaidan sekä neuletakin..

Tanja Karpela (Kuva: Lehtikuva)

Helmikuun 13.päivä kansanedustajan asuvalinta oli mustat housut sekä valkoinen löysähkö paita.

Tanja Karpela (Kuva: Lehtikuva)

Valtiopäivien avajaisiin Karpela oli valinnut ylleen hyvin istuvan housupuvun. Samana päivänä Karpelan mahdollinen raskausuutinen levisi julkisuuteen.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos