![]() |
Keskustan kansanedustaja Pertti Salovaara aikoo palata pitkältä sairauslomaltaan töihin huhtikuussa.
– Odotan jo töihin paluuta innolla, Salovaara kertoo avustajansa Mika Sivulan välityksellä Iltalehdelle.
– Olemme olleet yhteydessä puhelimitse tosi paljon, ja Pertti vaikutti eilen iloiselta ja reippaalta, Sivula jatkaa.
Salovaara on ollut sairauslomalla lokakuun alkupuolelta asti. Alun perin hänen piti palata Arkadianmäelle jo helmikuussa, mutta sairauslomaa jatkettiin huhtikuulle. Salovaara ei ole julkisuudessa kertonut syytä sairauslomalleen. Viime keväänä hän oli pois eduskunnasta pari kuukautta masennuksen ja työuupumuksen takia.
Elina Salovaara lehdessä: Pertin sairastuminen elämäni isoin yllätys
(MTV3)
Anna palautetta