![]() |
Kohublondi Johanna Tukiainen kertoi viime viikolla puuhailevansa levyprojektin parissa. Hymy-lehden verkkosivut tietävät kuitenkin kertoa, että Johanna aikoo tehdä hänelle räätälöidystä biisistä demon yhdessä sisarensa Julian kanssa.
Kuuluisuus on mua varten -biisin yhdessä Esko Koivumiehen kanssa pakertanut tapahtumakoordinaattori Tuija Järvinen kertoo lehdelle, että ideaa duon perustamisesta työstettiin viikonloppuna yhdessä Tukiaisten sisarusten kanssa.
Duon nimi on luonnollisesti Dolls Sisters Duo.
Järvinen vaikuttui sisarusten viime torstaisesta esiintymisestä Maria Veitolan talk show'ssa niin, että päätti ottaa Julian hankkeeseen mukaan.
– Sisaret lauloivat ohjelmassa Johannan säestyksellä. Maria Veitolakin oli kovin otettu asiasta. Naiset lauloivat Paljon onnea vaan -kappaleen, sisarten yhteistyö näytti pelaavan ja ideani oli kerralla valmis. Kaksin aina kaunihimpi, Tuija Järvinen perustelee.
(MTV3)
Anna palautetta