![]() |
Miss Suomi 2009 Essi Pöysti, 21, on muuttunut hurjasti vuodesta 2007, jolloin hän osallistui Miss Maailma / Suomi -kilpailuun.
Jyväskyläläinen Essi Pöysti osallistui vuonna 2007 Miss Maailma / Suomi -kisaan. Neitokainen on muuttunut melkoisesti muutamassa vuodessa. Essi on kiinteytynyt huomattavasti. Hänen kasvonpiirteensäkin ovat hoikistuneet.
![]() |
Sairaanhoitajaksi opiskeleva Essi on haaveillut jo pienestä pitäen Miss Suomen tittelistä. Hän on ollut mukana jo useissa kauneuskilpailuissa. Hänet nähtiin vuonna 2007 Miss Maailma / Suomi -kisojen finaalissa, josta myös yllä oleva kuva on otettu.
![]() |
Essi osallistui Miss Suomi -kisaan ensimmäistä kertaa vuonna 2007. Hän pärjäsi aina finaaliin asti. Tällä kertaa Essi valmistui kisoihin muun muassa kuntoilemalla.
– Olen laittanut rakennekynnet, ottanut hieman rusketusta, syönyt hyvin ja liikkunut, Essi kertoi MTV3.fi:n Missit-sivustolla.
Lue myös: Essi Pöysti on Miss Suomi 2009
Lue lisää Essistä ja katso videohaastattelu Maikkarin missisivustolta tästä.
(MTV3)
Anna palautetta