![]() |
Hiihtäjälegedena Mika Myllylän ja hänen ex-vaimonsa Suvin välit ovat lämmenneet. Suvi ei kuitenkaan halua paljastaa, mikä pariskunnan tilanne on tällä hetkellä.
Suvi ja Mika Myllylän avioliitto päättyi eroon vuonna 2007. Nyt ex-aviopari viihtyy jälleen yhdessä. Viihdeuutiset tavoitti Suvin kesken lenkin.
– Olen parhaillaan hiihtolenkillä, joten on aika huono hetki jutella. En halua puida minun ja Mikan asioita ollenkaan julkisuudessa, ystävällinen Suvi tyytyi sanomaan.
Pariskunta on lehtitietojen mukaan viihtynyt viime aikoina paljon yhdessä. Heillä on kolme lasta, joiden elämässä Mika on ollut aktiivisesti mukana avioerosta huolimatta. Mika ja Suvi eivät ole kuitenkaan muuttaneet vielä saman katon alle.
Pariskunnan liitto ajautui kriisiin Mikan hiihtouran päätyttyä. Mika joutui epäsuotuisiin otsikoihin humalanhuuruisten iltojensa vuoksi.
Mika kertoi Viihdeuutisille viime syyskuussa uudesta urastaan hiihtokisojen sääntövalvojana. Tuolloin Mika oli jo jättänyt alkoholin ja lööppijulkisuuden.
– Se on mennyttä elämää, johon en halua palata. Niitä asioita on ruodittu jo aivan tarpeeksi. En halua muistella enää niitä aikoja vaan katsoa jo tulevaisuuteen, Mika kertoi Viihdeuutisille syksyllä.
Mika Myllylä lehdessä: Haluan olla hyvä isä
Lehti: Mika ja Suvi Myllylä taas yhdessä
Mika Myllylä: Kohut takana - uusi ura edessä
(MTV3)
Anna palautetta