Mainos

Mika Myllylä lehdessä: Haluan olla hyvä isä

26.02.2009 11:48
Mika Myllylä (kuva: Lehtikuva)

Mika Myllylän urheilu-uran päättymisestä on kulunut jo vuosia, mutta vuodet kilpahiihdon jälkeen on tarjonnut välillä mutkikkaita latuja ja jyrkkiä ylä- ja alamäkiä.

Myllyä nousi otsikoihin hiihtouran jälkeen aivan muilla ansioilla kuin urheilusaavutuksilla. Mika tarttui pulloon useampaan otteeseen ja avioero Suvi Myllylästä tapahtui 2007. Nyt tilanne on kuitenkin parempi kuin pitkiin aikoihin. Suvi ja Mika ovat palanneet yhteen, vaikka asuvat vielä eri osoitteissa Nivalassa.

– Onhan minulla ollut niitä erilaisia vaiheita aika paljon. Siellä on mutkia, tilanteita, rähmälleen menoja ja vaikka mitä, Myllylä kertoo Iltalehden haastattelussa.

– Kyllä se raitis elämä, sillä on hirveä merkitys kaikkeen. Olen nyt nauttinut siitä täysin. Se on ollut mulle perusperiaate.

Syksyllä Mika alkoi urheilla aktiivisemmin pidemmän paussin jälkeen.

– Viime syksynä sitten päätin, että nyt alkaa kuntoremontti. Aloin taas käydä salilla ja juosta.

Hän osallistuu kuusi osakilpailua käsittävään Kalevan kierros -kuntoilutapahtumaan. Seuraava haaste on 60 kilometrin hiihto maaliskuussa Sotkamossa.

Ex-kilpahiihtäjä puuhailee asuinpaikkakunnallaan liikuntaprojektien parissa. Mika tuli Nivalaan Haapajärveltä lasten takia.

– Se on syy miksi tulin tänne. Haluan olla lasteni lähellä koko ajan.

Mika ja Suvi Myllylällä on kolme lasta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos