![]() |
Pienen poikavauvan tuore äiti Eva Wahlström iloitsee, että kansainvälinen nyrkkeilyliitto AIBA haluaa naisten nyrkkeilyn mukaan Lontoon olympiakisojen 2012 ohjelmaan.
Kansainvälinen nyrkkeilyliitto AIBA haluaa naisten nyrkkeilyn mukaan Lontoon olympiakisojen 2012 ohjelmaan. Tieto saa nyrkkeilijätähti Eva Wahlströmin erittäin iloiseksi.
– Vihdoinkin! Eva iloitsee Viihdeuutisille.
Naisnyrkkeilyä on kaavailtu jo vuosia olympialajiksi, mutta lopullinen päätös on jäänyt aina ilmaan roikkumaan.
– Juhlimme jo vuoden 2001 MM-kisoissa päätöstä, jonka mukaan naisnyrkkeilijöiden piti päästä mukaan vuoden 2004 olympialaisiin. Emme sitten päässeetkään. Seuraavaksi piti päästä mukaan Pekingiin. Kuuluin kolme vuotta Team Peking -valmennusryhmään, joka valmistautui olympialaisiin. Jälleen päätös peruttiin. Syytä en tiedä, Eva kertoo.
Hänen aikatauluunsa vuoden 2012 olympialaiset sopisivat täydellisesti.
– Toivotaan, että tällä kertaa tärppäisi. Kisat sopisivat hyvin omaan aikatauluuni. Tietysti koko lajille olisi tärkeää, että siitä tulisi olympialaji, Eva sanoo.
Kansainvälinen olympiakomitea päättää Lontoon kisojen lajeista ja ohjelmasta syyskuussa 2009.
Lue lisää Maikkarin Urheilusivustolta.
Lue myös: Lehti: Eva Wahlströmille poikavauva
(MTV3)
Anna palautetta