![]() |
Hiihtäjä Virpi Kuitunen, 32, on torstaina alkavien MM-kisojen kirkkaimpia mitalitoivojamme. Kangasniemeltä kotoisin oleva Virpi on päässyt hiihtämällä kiinni jättituloihin.
Hiihdon maailmancupissa neljäntenä oleva Kuitunen voitti vuodenvaihteessa käydyn seitsemän osakilpailun Tour de Skin. Pelkästään tuolta kiertueelta hän nettosi palkintorahoina noin 105 000 euroa. Ykköstilasta hiihtäjän tilille kilahti 87 000 euroa, mutta palkintorahaa loppusijoituksen lisäksi kertyi erilaisista etappisijoituksista sekä yhteistuloksen johtopaikasta.
Kaikkiaan Kuitunen on tänä talvena hiihtänyt itselleen yli 130 000 euron tulot. Viimeisimpien julkisten verotietojen mukaan Kuitunen ansaitsi vuonna 2007 peräti 309 568 euroa.
![]() |
Palkintorahojaan hiihtäjä on sijoittanut muun muassa Espoon Nupurissa sijaitsevaan omakotitaloon. 200 neliön kaksikerroksinen omakotitalo valmistui vuoden 2006 loppupuolella. Virpi osti 0,245 hehtaarin kokoisen tontin silloisen avopuolisonsa Kenneth Westerlundin kanssa lokakuussa 2004 125 000 eurolla. Kihloissa ollut pariskunta erosi vuonna 2007, jolloin Virpi lunasti Kennethin osuuden talosta ja tontista reilulla 188 000 eurolla. Koska jo pelkän tontin arvo on noin hulppea, noussee tontille rakennetun talon hinta useisiin satoihin tuhansiin euroihin.
![]() |
Talo sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella, jossa on vanhojen talojen lisäksi rakennettu jonkin verran uusia omakotitaloja. Matkaa Helsingin keskustaan kertyy noin 30 kilometriä, mutta vieressä menee Turun moottoritie, joka nopeuttaa ajomatkaa huomattavasti.
Espoon-kodin lisäksi Kuitusella on lomahuvila Kangasniemellä sekä mökkitontti Kirintövaarassa, jonka Posion kunta lahjoitti hiihtäjälle.
![]() |
Tammikuun alussa Virpin väitettiin seurustelevan italialaisen, olympiakultaa viestissä voittaneen hiihtäjä Pietro Piller Cottrerin kanssa. Naimissa oleva Cottrer on kiistänyt seurustelevansa Kuitusen kanssa, vaikka myöntääkin tuntevansa suomalaishiihtäjän. Kuitunen ei ole kommentoinut yksityiselämänsä tuoreimpia käänteitä julkisuudessa.
Lue myös: Kuitunen ei kiistäkään romanssihuhuja
Virpi Kuitunen lähellä porokolaria
(MTV3)
Anna palautetta