Mainos

Kansa tyrmää Timo T.A. Mikkosen puheet naiskauneudesta

12.02.2009 14:48
Timo T.A. Mikkonen (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Viihdeuutisten kyselyyn vastanneet ovat selkeästi eri mieltä mediapersoonsa Timo T.A. Mikkosen kanssa. Mikkonen arvosteli tällä viikolla suomalaisten naisten ulkonäköä ja muun muassa viittasi heihin sanalla ”aines”.

78 prosenttia, eli noin 2 300 vastaaja ilmoitti olevansa Mikkosen kanssa eri mieltä.

– Eiköhän tämän herran mielipiteet voi tässäkin asiassa siirtää reserviin, nimimerkki Sassu perustelee vastaustaan.

Nimimerkki Joopa joo puolestaan kaipaisi Mikkoselta harkintaa sanavalinnoissaan.

– En käyttäisi sanaa ”aines” puhuessani mistään ihmisistä tai eläimistä. Suomalaisnaiset eivät ole mielestäni rumentuneet, mutta missikisojen naiskauneuden taso on kyllä laskenut. Misseys ei vain enää kiinnosta naisia samalla tavoin kuin ennen, nimimerkki pohtii.

Noin 660 vastaajaa oli kuitenkin Mikkosen kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaisnaiset eivät ole yhtä kauniita kuin ennen. Jotkut yhtyivät Mikkosen mielipiteeseen siitäkin, ettei entinen missiaika enää palaa.

– Minun mielestäni nämä missiehdokkaat eivät enää nykyään ole naisellisia, vaan "tyttösiä". He lähinnä muistuttavat mallimaailmaan sopivia kasvoja, valitettavasti, nimimerkki Hannele arvostelee.

Loppujen lopuksi nimimerkki Parikymppinen kiteyttää monen Viihdeuutisten kyselyyn vastanneen mielipiteen:

–Herra on ihan hyvä vaan ja muuttaa ulkomaille, jos ei Suomen äärettömän kauniit naiset eivät kelpaa!

Lue myös: Missit pöyristyivät Timo T.A. Mikkosen kommenteista

Timo T.A. Mikkonen lyttää suomalaisnaisten ulkonäön

Kaikki misseistä MTV3.fi:n erikoissivuilta mtv3.fi/missit

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos