Mainos

Hjallis Harkimo: Ruususen tuomio täysin oikein

11.02.2009 18:38
Hjallis Harkimo vuonna 2008. (kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva)

Liikemies Harry "Hjallis" Harkimon mielestä Ruusus-oikeudenkäynnin päätös on täysin oikea. Harkimo kertoo mielipiteistään julkisuudesta MTV3:n uutisten sivuilla.

Harkimo sanoo, että hovioikeuden tiistaisella päätöksellä, missä Susan Ruusunen ja Pääministerin morsian -kohukirjan kustantanut Kari Ojala tuomittiin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, on suuri merkitys.

– Tänä päivänä julkisuudessa olevilla ihmisillä ei ole minkäänlaista yksityisyyden suojaa. Lehdet kirjoittaa ihan mitä niitä lystää, eivätkä tosiaan aina pysy totuudessa, Hjallis ruotii.

Hjallis kertoo haastattelussa, että on tekemässä rikosilmoitusta erään lehden kirjoittelusta. Viime aikoina hän on esiintynyt lehtien palstoilla lähinnä seurustelunsa takia. Liikemies seurustelee ex-malli, sisustussuunnittelija Helena Karihtalan kanssa.

- Jos kaksi ihmistä on yhdessä, se on yksityisasia. En näe mitään syytä, miksi siitä pitää julkisuudessa kertoa. Joku suoja on julkisuuden henkilölläkin oltava, Harkimo painottaa.

Harkimo uskoo, että Matti Vanhanen vetää pidemmän korren myös korkeimmassa oikeudessa, jos juttu sinne asti menee.

- Vaikea kuvitella, miten korkein oikeus edes käsittelisi tällaista asiaa ja saavatko osapuolet valituslupaa asiaan. Jos valituslupa tulee, uskon, että tuomio voi vielä koventuakin.

Harkimon mielestä monien lehtien yleinen asenne on, että julkkikset käyttävät mediaa hyväkseen ja juuri siksi on hyväksyttävää kirjoittaa heistä mitä vaan.

- Olen kokenut ylä- ja alamäkiä, joskus tulee ylilyöntejä. Olen yrittänyt vaikuttaa siihen, mitä teen: lapseni ja kotini olen pitänyt pois julkisuudesta.

Lue Hjallis Harkimo kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös: Viihdeuutisten lukijat: Susan Ruususen tuomio oli täysin oikein!

Ruusunen aikoo jatkaa oikeustaistoa

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos