Mainos

Eppu Salminen: Pimeä puoli otti Jouko Turkan valtaansa

11.02.2009 12:21
Ennätystehtaan juontaja Eppu Salminen. (Kuva: Hannu Kivimäki/Lehtikuva)

Näyttelijä ja tv-kasvo Eppu Salminen arvostelee tuoreessa kirjassaan entistä rehtoriaan Jouko Turkkaa. Lasten ristiretki -niminen kirja kertoo Salmisen vuosista Teatterikorkeakoulussa 1980-luvulla. Salminen kyseenalaistaa kirjassaan varsinkin Jouko Turkan opetustavat.

Turkka ja Jussi Parviainen pitivät Teatterikorkeaa kovassa kurissa rankkojen ja fyysisten opetusmetodiensa avulla. Salminen ei noita tapoja tuntenut omikseen.

– Heistä molemmat olivat hirveän karismaattisia tyyppejä. Molemmissa oli hyvä ja huonot puolensa, Salminen mietti Maikkarin Huomenta Suomessa.

Hänen näkemyksensä mukaan ne huonommat puolet nousivat pinnalle.

– Mä luulen, että se pimeä puoli rupesi ottamaan enemmän ja enemmän haltuunsa.

Salminen muistuttaa, etteivät läheskään kaikki osallistuneet Teatterikorkeaa 22 vuotta sitten kuohuttaneisiin tapahtuneisiin. Ja että moni piti Turkan ja Parviaisen tyyliä juuri oikeana.

– Tämähän on tarina siitä, miten mä koin, että mitä mulle tapahtui. Jos tässä istuisi joku Turkan oppilas, joka on saanut sieltä paljon, kehuisi ja ylistäisi maasta taivaisiin.

– Mutta fakta on se, että Turkan aikana koulusta lähti hirveän paljon oppilaita pois, Salminen painottaa.

Myös hän lähti. Viimeinen pisara oli se, kun Turkka tuli luotto-oppilaansa Taisto Reimaluodon antamaan Salmiselle opetuksen. Reimaluoto antoi Salmiselle yksinkertaisesti selkäsaunan.

– Sitten rupes tukka pölisemään ja Turkka katsoi vierestä. Mä petyin hirveesti siihen, ettei kukaan tullut tukemaan. Sitten mä lähdin vuodeksi koulusta pois, tulin takaisin ja hoidin sen loppuun, Salminen muisteli Huomenta Suomessa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos