![]() |
Internetissä Adressit.com-sivustolla kampanjoidaan vähän väliä mitä tahansa vastaan tai jonkun asian puolesta. Nyt netin adressikampanjan voimaan saa tuta muun muassa monikansallinen jättiyritys McDonald's, joka on suututtanut faninsa nostamalla juustohampurilaisen hintaa.
Juustohamppaiden hinnanlaskua on tukenut yli 200 kävijää. Muitakin hampurilaisaiheisia vetoamuksia löytyy, muun muassa suolakurkkujen poistamista hampurilaisista tukee jo 830 kävijää.
![]() |
Monet bändien fanit ovat ottaneet adressit väyläkseen vaikuttaa, tällä hetkellä adresseissa toivotaan muun muassa Tokio Hotel sekä Linkin Park -yhtyeitä Suomeen esiintymään. Keikat kiihdyttävät muutoinkin mieltä: Tänään perustettu "Lippupiste boikottiin" -adressi on saanut jo 60 allekirjoitusta faneilta, jotka kyllästyivät maanantaina olleeseen Madonnan konserttilippujen myyntihässäkkään.
Musiikki kiihdyttää myös 17 Euroviisufania, joiden "EI ENÄÄ KOSKAAN humppaa Euroviisukarsintoihin!" -adressi on perustettu viime perjantaina.
Mutta vastustetaanpa ja halutaanpa adresseista myös kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä: Comic Sans -fontin käyttö kiellettävä (335 allekirjoittajaa), Muumilimu 1,5 litran pulloihin! (27 947 allekirjoittajaa), Maito viinakauppoihin (29 allekirjoittajaa) ja Kantapalat pois paahtoleipäpusseista (5 777 allekirjoittajaa)
![]() |
Paras esimerkki onnistuneesta nettikampanjasta lienee Sub-kanavan Big Brother -ohjelmasta tuttujen Nikon ja Saulin puolesta tehty vetoomus. Miehet saivat aktiivisen nettikampanjoinin ansiosta Sub-kanavalta oman tv-sarjan, kun fanit sitä niin kovasti toivoivat! Allekirjoittajia adressilla on 3 160.
Toki adresseissa käydään läpi myös "oikeita" asioista. Aktiivisissa ketjuissa vastustetaan muun muassa Lex Nokiaa, tällä adressilla on jo yli 3 500 allekirjoittajaa.
Liki saman verran ääniä on tosin saanut MTV3:n Salatut elämät -sarjan roolihahmo Ismo Laitelan puolesta tehty adressi "Ismo Laitelan velkojen maksaminen RAY:n ja Veikkauksen kustannettavaksi", jossa todellisuus ja fiktio menevät jo pahemman verran sekaisin.
![]() |
MTV3:n ohjelmat ovat muutoinkin herättäneet kansaa kovasti adressit.comissa.
Muun muassa kuuluisuuteen "Liian hapokasta" -lausahduksellaan päässeen, Ennätystahtaassa cola-colan juomisen nopeusennätystä yrittäneen Kola-Ollin (oikea nimi Olli Hokkanen) epäonnistuneen yrityksen vuoksi cokista vaaditaan vähemmän hapokkaaksi (174 allekirjoittajaa).
![]() |
Vakavamman aiheen ovat ottaneet esille ne jotka katsoivat vuosi sitten MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman järkyttävän juttu Euroopan teurashevoskuljetuksista. Kuljetuksia vastustaa jo liki 46 000 allekirjoittajaa.
![]() |
Yksi aktiivinen viestiketju koskee tiistain hovioikeudenpäätöksen kirjastaan saava Matti Vanhasen entinen naisystävä Susan Ruususta (ent Kuronen), josta tehdyn "Susan Kuronen - lopeta se avautuminen" -adressin kanssa samaa mieltä on ollut jo 65 500 kirjoittajaa.
Tutustu kaikkiin vetoomuksiin
täällä.
(MTV3)
Anna palautetta