![]() |
Big Brotherista julkisuuteen ponnahtanut Niko Saarinen pyörii jatkuvasti otsikoissa selkkaustensa vuoksi. Mies on lentänyt ulos pitseriasta, ostoskeskusesta ja monista baareista . – Minua provosoidaan tahallaan, Niko uskoo.
Jo BB-talossa itkuraivareistaan ja uloslentämisestään tutuksi tullut Niko puuskahtaa, ettei enää haluaisi poistua kotoaan, koska tuntuu päätyvän aina kohuotsikoihin.
– En ole hakemalla hakenut minkäänlaista julkisuutta BB:n jälkeen. Myönnän, että aluksi se oli jännää, kun kaikki puhuivat. Nyt olen ollut aivan järkyttynyt julkisuudesta. Tuntuu, että joka viikonlopun jälkeen tulee joku uusi kohu, Niko puuskahtaa.
– Minua ärsytetään tahallaan. Ihmiset haluavat provosoida, koska tietävät, että lähden siihen mukaan. Sen huomaa, kun olemme muiden BB-tyyppien kanssa liikenteessä, niin heille ei tule samanlaista heittelyä. Onneksi olen kasvanut niin, että pystyn suodattamaan ikävät kommentit.
![]() |
Aiemmin viikolla 7 päivää -lehti uutisoi Nikon lyöneen tuntematonta naista nyrkillä kasvoihin. BB-tähti kuitenkin kumoaa väitteet.
– En ole lyönyt ketään nyrkillä, enkä potkinut baarin kalusteita. Minulla ja ystävälläni tuli sanaharkkaa, jonka tiimellyksessä läiskimme toisiamme. Kumpikaan ei kuitenkaan käyttänyt nyrkkejä, Niko sanoo.
– En muista itse kaikkea, mutta ystäväni voivat todistaa puolestani, Niko vannoo.
Hän vakuuttaa, ettei ole ensimmäisenä se, joka käy hyökkäykseen.
– Ihan hullua, että ihmisillä on minusta sellainen kuva. Vastustan väkivaltaa! Mutta jos joku käy käsiksi minuun, niin puolustaudun tai ystäväni puolustavat minua.
![]() |
Nikon villeistä biletysilloista on uutisoitu monet monituiset kerrat – ja välillä baari-illat ovat päättyneet kesken kaiken, kun juhlija on lentänyt ulos ravintolasta. Viimeksi tammikuussa Niko heitettiin ulos helsinkiläisestä pitseriasta kostean bileillan päätteeksi.
– En saanut olla hetkeäkään rauhassa. Joku tuli siihen lääppimään ja huutelemaan, mistä hermostuin. Tilanne riistäytyi käsistä ja pitsapaikan henkilökunta suoraan sanottuna kantoi minut ulos. No enhän minä tietystikään pihalle jäänyt. Tungin takaisin sisälle ja lensin taas ulos. Minulle jäi kaulaan jälkiäkin kahakasta. Joku oli soittanut lopulta poliisit paikalle, mutta livistin ennen heidän tuloaan, Niko kertoi Viihdeuutisille.
– Uskon, että BB-tyyppejä on helppo heittää ulos. Portsarit ovat ärsyttäneet minua monesti tahallaan, että hermostuisin ja he saisivat siitä jutun.
![]() |
Niko paljasti IRC-Galleriassa pitämässä päiväkirjassaan, että häntä on yritetty vedättää jos jonkinlaisin huijauksin. Milloin huijarit ovat tarjonneet miehelle roolia Salatut elämät -tv-sarjassa, milloin yksityisbileitä Ruotsinlaivalla.
– Olen tullut araksi, en enää halua uusia ihmisiä ympärilleni. Noihin huijausyrityksiin suhtauduin ihan huumorilla. Mutta nykyään pyydän nähdä käyntikortin ensin! Niko nauraa.
(MTV3)
Lue myös: BB-Niko lyömiskohusta: En hakannut ketään
BB-Niko heitettiin ulos pitseriasta: Poliisit paikalle!
BB-Niko heitettiin ulos kauppakeskuksesta
Anna palautetta