![]() |
Puhemies Sauli Niinistö luisteli tiistaina taitoluistelun EM-kisojen avajaisissa. Hänen Jenni-vaimonsa kannusti miestään katsomossa, mutta pariskunta ei astellut median eteen.
![]() |
Puhemies Sauli Niinistö nähtiin tiistaina jäällä taitoluistelun EM-kisojen avajaisissa Hartwall Areenalla. Sauli esiintyi yhdessä Taitoluisteluliiton puheenjohtajan Susanna Rahkamon kanssa.
Monet uskoivat, että Sauli edustaa viimeinkin yhdessä vaimonsa Jenni Haukion kanssa. Ilta-Sanomien ja Iltalehden mukaan Jenni oli paikalla katsomassa miehensä luisteluesitystä.
Jenni piti erittäin matalaa profiilia. Hän kannusti Saulia Hartwall Areenan aitiossa, jossa oli paikalla myös tasavallan presidentti Tarja Halonen. Pariskunta edusti yhdessä arvovaltaisessa seurueessa, mutta he eivät kuitenkaan saapuneet median eteen.
Sauli toimi EM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.
Sauli ja Jenni avioituivat 3. päivä tammikuuta kahden vuoden salasuhteen jälkeen. Avioliitosta ja mediakohusta huolimatta pariskunta on pitänyt matalaa profiilia.
Lue myös: Miksi piilottelet vaimoasi, Sauli Niinistö?
Tässä luistelee puhemies Niinistö - katso kuvat!
(MTV3)
Anna palautetta