Mainos

Lehti: Suomalaisjulkkikset hengenvaarassa Thaimaassa

30.12.2008 08:39
Jasper Pääkkönen ja Ville Pusa (Kuvat: Mikko Stig ja Sari Gustafsson/Lehtikuva)

Ilta-Sanomien mukaan laulaja Ville Pusa ja näyttelijä Jasper Pääkkönen joutuivat merihätään matkatessaan Phi Phi -saarelle Thaimaassa.

Suomalaisseurue joutui marraskuisella matkallaan myrskyn armoille veneretkellä. Lehden mukaan myrsky alkoi nousta iltahämärässä, kun suomalaiset olivat lähdössä paluumatkalle Leonardo DiCaprion The Beach -elokuvasta tutulta paratiisisaarelta. He olivat palaamassa hotelliinsa Phi Phi -saarelle. Kaksikerroksinen vene joutui pimeässä valtavien aaltojen armoille.

– Pimeys tuli ihan yhtäkkiä. Ja samassa tulivat myös valtavat aallot. Se oli todella epämiellyttävä kokemus. Jengi oksenteli ja näin, että monet ovat kauhuissaan. Kellään meistä ei ollut edes pelastusliivejä, Pusa kertoo lehdessä.

Pusan lisäksi samassa veneessä oli muiden muassa näyttelijä Jasper Pääkkönen.

Seurueen vene kallistui rajusti myrskyssä ja yksi henkilö lensi veneen laidan yli, kun huonosti kiinnitetty juomalaatikko osui häneen.

– Hän sai viime hetkellä tangosta kiinni ja jäi riippumaan reunalle niin, että hänen jalkansa olivat kaiteella ja yläruumis veneen ulkopuolella veden päällä, matkalla mukana ollut Pokerisivut.com -lehden toimituspäällikkö Tero Salonen kertoo lehdessä.

– En ole ikinä pelännyt niin paljon. Vene kallistui pahimmillaan 40 astetta, Salonen lisää.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos