![]() |
Janina Fry (o.s. Frostell) on yhä yksi Suomen kuumimmista malleista. Janina paljasti Iltalehdelle antamassaan haastattelussa, mikä olisi kaikkein mieluisin joululahja.
Joulunpyhänsä perheensä parissa viettävä Janina kertoo odottaneensa aina jouluaattoa kovasti. Hän tunnustautuu aikuisenakin jouluihmiseksi, vaikka muutama asia onkin radikaalisti muuttunut sitten oman lapsuuden: pientä Janinaa isot ja kovat paketit kiinnostivat eniten, nyt hän rakastaa pehmeitä paketteja, joiden sisältönä ovat mieluiten villasukat.
– Nykyään osaan arvostaa villasukkia, koska kukaan ei enää neulo niitä. Villasukkia tehnyttä isoäitiä ei enää ole, Janina kertoo haikeana.
Kaunotar jatkaa, ettei muutenkaan oleta joulun olevan pelkkä kulutusjuhla, eikä hän aio tuhlata myöskään muiden ihmisten lahjoihin.
– Toivon mieheltä lahjaksi ennemmin jotain pientä ja ihanaa, missä on ajatus takana, Janina vinkkaa.
(MTV3)
Anna palautetta