![]() |
MTV:n Viihdeuutiset valitsi vuoden 2008 järkyttävimmät asut. Kaameita kolttuja, hirveitä housuasuja ja rumia rytkyjä riittää maailmantähdillä, joilla kuvittelisi olevan rahaa stylisteihinkin.
O.C.-tähti Mischa Bartonin erikoinen hippinauha–löysä kolttu-tyyli jatkui edelleen vuonna 2008. Naisen käsittämätön pakkomielle rumiin otsanauhoihin on jatkunut jo pari vuotta.
![]() |
Näyttelijä Mary-Kate Olsen haluaa jostain syystä erottua aina joukosta. Sokkipinkit platform-korkkarit olisivat riittäneet kammotukseksi tälle vuodelle, mutta piskuinen neitokainen pisti ylleen myös tämän Marc Jacobsin rytkyn, jota ei voi kuvailla kuin Lycra-lakanaksi. Rumaksi sellaiseksi.
![]() |
Näyttelijä Jennifer Connellyn tyylitaju on horjunut viime vuosina pahasti, ja nyt tässä mustavalkoisessa mekossa tyyli on jälleen koetuksella.
Voguen päätoimittaja Anna Wintour joutui naurunalaiseksi näyttäytyessään tässä yliluonnollisessa asussa keväällä.
Laulaja Christina Aguilera halusi palata julkisuuteen lapsensa syntymän jälkeen täynnä väriä. Puccin mekko olisi ollut vielä ihan ok jos meikki olisi ollut huomattavan hillitty. Myös yliblondattu tukka ja YSL:n open-toe-korkkarit tekivät kokonaisuudesta pelottavan liikennemerkkimäisen.
![]() |
Laulaja Cherin look käänsi katseita Grammy-gaalassa. Erikoisesti revitty iltapuvun yläosa oli toki jo yksinään melko kaamea, mutta ylipitkä laahus teki puvusta kokonaisuutena naurettavan.
![]() |
Miten onkin mahdollista, että yksi maailman kauneimmista naisista, näyttelijä Jessica Biel, onnistuu näyttämään näin kammottavalta? Musta Louis Vuittonin iltapuku on kuin ruma säkki neidon päällä. Liian alhaalle leikattu lantiolinja tekee kokonaisuudesta myös väsähtäneen ja valahtaneen näköisen.
![]() |
Spice Girlsin Mel B olisi ollut valmis tässä MOBO-gaalassa käyttämässään asussaan ennemmin avaruusmatkalle kuin isoihin bileisiin. Hupulla varustettu satiinimekko kannattaisi laittaa kaapin perukoille ja ottaa seuraavan kerran esiin Halloween-juhliin, kun tulee tarve esittää alien-prinsessaa.
![]() |
Näyttelijä Lucy Liu edusti Valentinon muotinäytöksessä Pariisissa tammikuussa kauniissa lilassa cocktail-mekossa. Mikähän aivovamma tähteen iski vaaleanpunaisen palloviitan kera?
![]() |
Näyttelijä Jessica Alban hirvittävä punainen mekko sovi väriltään Milanossa marraskuussa pidettyihin campari-bileisiin, mutta mekon muoto on karmiva.
Perijätär Paris Hiltonin sateenkaarihenkinen mekko olisi voinut olla kiva viisivuotiaan pikkutytön päällä, mutta se ei sovi aikuiselle naiselle, eikä varsinkaan mustien sukkahousujen kanssa.
![]() |
Kun Sir Paul McCartneyn ex-vaimo Heather Mills asteli oikeuden eteen vaatimaan puolta ex-Beatlen omaisuudesta, harva pystyi pidättämään spontaania naurunpyrskähdystä. Kammottava liivi–jakkupuku-yhdistelmä on jo leikkaukseltaankin hirveä, muta erityisesti värikkyys tekee kokonaisuudesta hirvittävyyden symbolin.
Jennifer Lopez taas sonnustautui tähän rytkyyn keväällä. Telttamainen takaosa yhdistyy lantiota korostavaan vyöhön. Niin, jommin kummin olisi ollut varmasti parempi vaihtoehto.
![]() |
Laulaja-näyttelijä Lindsay Lohanin vuosi on ollut täynnä huonoja valintoja niin yksityiselämän kuin vaatevalintojenkin suhteen. Fendin kammottava avaruushenkinen mekko ja pikkutyttömäinen vaaleanpunainen viritys niistä kammottavimmat.
![]() |
Cate Blanchett päätti sonnustautua tuoreen elokuvansa ensi-iltaan kultaiseen säkkiin, Gwyneth Paltrow taas mekkoon, joka näyttää siltä kuin se olisi väärinpäin. Ja vielä nilkkureiden kera. Catenkin kannattaisi myös muistaa, että vaikka olisi kuinka hoikka ja sääret olisivat kuinka kauniit, korkkareiden nilkkalenkit pätkäisevät sääret visuaalisesti kahtia ja saavat ne näyttämään lyhyemmiltä.
![]() |
Kukahan raaskisi sanoa näyttelijä Katie Holmesille, että pysyisi päivätyössään? Tämä erikoinen valkoinen silkkipuku oli nimittäin tähden itsensä suunnittelema hänen Broadway-näytelmänsä ensi-iltaan. Kokonaisuus kruunautui kauhealla kasarimaisella paksulla kultakäädyllä.
Hirvittävän paljon parempia kehuja ei ansaitse Victoria Beckham, jolla tuntuu olevan pakonomainen tarve olla erilainen.
![]() |
Laulaja Madonnan vuoden 2008 tyyliä hallitsi läpinäkyvyys. 50-vuotias rouva ei suostu ikääntymään arvokkaasti.
![]() |
No mutta kukapa muu se siinä kuin laulaja Björk! Artisti hillui vuonna 2008 keikoillaan erikoiseen pallopäähineeseen sonnustautuneena.
Laulaja Tina Turner nähtiin taas keikalla asussa, joka ei millään hyvällä tahdollakaan sovi 69-vuotiaalle naiselle.
(MTV3)
Anna palautetta