![]() |
Poptähti Madonna, 50, maksoi 68,9 miljoonaa euroa sopiakseen erosta Guy Ritchien, 40, kanssa. Pariskunta oli naimisissa kahdeksan vuotta.
Summaan sisältyy pariskunnan Englannin kartano, Ashcombe, jonka arvoksi on arvioitu noin 22,5 miljoonaa euroa. Pariskunnan yhteenlaskettu omaisuus on arvioiden mukaan noin 393 miljoonaa euroa. Summa muodostuu suurimmaksi osaksi Madonnan varoista.
Pariskunta ei ole vielä ratkaissut lasten huoltajuusjärjestelyitä. Heillä on kahdeksanvuotias Rocco-poika ja kolmevuotias David. Madonnalla on lisäksi 1996 syntynyt Lourdes-tytär, jonka isä on Carlos Leon.
Madonna on ollut kerran aiemmin naimisissa näyttelijä-ohjaaja Sean Pennin kanssa 1980-luvulla. Poptähti on yksi kaikkien aikojen suosituimmista artisteista, hänen levyjään on myyty arvioiden mukaan yli 200 miljoonaa kappaletta. Pariskunta ilmoitti erostaan lokakuussa.
Guy Ritchie kuvaa tällä hetkellä Robert Downey Jr:n tähdittämää Sherlock Holmes -elokuvaa.
(MTV3–Reuters)
Anna palautetta