![]() |
Pääministeri Matti Vanhasen ex-rakas Susan Ruusunen ajoi tiistaina kolarin.
Susanin joululahjaostosreissu sai ikävän käänteen tiistaina, kun hän ajoi kolarin kotipaikkakunnallaan Espoossa.
– Olin peruuttamassa kauppakeskuksen parkkialueella ja ajoin suoraan takana olleen auton kylkeen. Säikähdin tilannetta, mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Ottaa kyllä päähän tuollainen tohelointi. Syy oli täysin minun, Susan harmittelee Viihdeuutisille.
Hän on kuitenkin kiitollinen siitä, että henkilövahingoilta säästyttiin.
– Pellit menivät todella ruttuun molemmista autoista, mutta sitä saa onneksi uutta. Hyvä, ettei kummallekaan osapuolelle sattunut mitään. Olen todella pahoillani toisen osapuolen puolesta, Susan sanoo.
Hänen mukaansa laskusta saattaa tulla kallis.
– Onneksi vakuutukset ovat kunnossa, joten tili ei tyhjene totaalisesti. Kyllähän tässä olisi rahoille ollut joulun alla muutakin käyttöä, Susan suree.
Katso Susanin videohaastattelu tästä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta