![]() |
Muusikko ja ravintoloitsija Sakke Järvenpään ravintolabisnes on pahoissa talousvaikeuksissa.
Iltalehden mukaan Leningrad Cowboys -yhtyeen perustajajäsen Sakke Järvenpään Eatz-niminen ravintola Helsingin keskustassa painii raskaiden tappioiden kanssa. Viime vuonna ravintola vaihtoi nimensä Texasiksi, mutta toimintaa pyörittää edelleen Eatz Restaurants Oy.
Lehden mukaan ravintola on tehnyt sen perustamisestaan vuodesta 2001 lähtien tappiota ainakin 1,5 miljoonaa euroa. Pelkästään ostovelkaa yritykselle kertyi vuodelta 2006 noin miljoona euroa.
Tänä vuonna Eatzille on kertynyt myös 51 maksuhäiriö- ja luottotietomerkintää. Kaikkiaan pankit ja perintätoimistot ovat karhunneet yritykseltä 190 000 euroa.
– Eatzilla oli raskas historia, eli teimme ison remontin. Emme ole onnistuneet saamaan rahoja takaisin.
Viime vuonna laadittu, vuoden 2006 tilintarkastuskertomus toteaa, että yritys olisi osakeyhtiölain mukaan pitänyt asettaa selvitystilaan.
Järvenpää myy lehden mukaan keskiviikkona Texasin liiketoiminnan, mutta Eatz Restaurants Oy jä hänelle.
(MTV3)
Anna palautetta