![]() |
Kohublondi Johanna Tukiainen selätti malarian ja pääsi tiistaina pois sairaalahoidosta. Viihdeuutisten tavoittama Johanna kiittää Jumalaa tervehtymisestään.
Viihdeuutiset tavoitti Johannan juuri, kun hän oli tiistaina päässyt kotiin Helsingin Auroran sairaalasta. Johanna joutui sairaalahoitoon sairastuttuaan Afrikan-matkallaan malariaan.
– Olo on aivan mahtava! Olen iloinen, että olen hengissä, Johanna iloitsi.
Hän on edelleen lääkekuurilla.
– Olen juuri matkalla Jollaksen-kotiini. Tänään vietämme rauhallisen koti-illan lähimmäisteni kanssa. Pidämme myöhemmin tervehtymisjuhlat, mutta silloinkaan en aio vetää mitään sikakännejä. Aion ottaa rauhallisesti ja pohtia elämää. Olen niin kiitollinen, Johanna sanoo.
Hän uskoo, että Jumala pelasti hänet.
– Olen ollut jo pitkään uskossa. Minun puolestani rukoiltiin niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Uskon, että Jumala, uskovaisten rukoukset ja sairaalahenkilökunta pelastivat minut. Tämä sairaus ja rankat kokemukset saivat minut katsomaan elämääni eri tavalla, Johanna kertoo.
Hän viettää joulun Tukholmassa.
– Menen vanhempieni luokse. Sairauslomani jatkuu tammikuun loppuun, Johanna sanoo.
Lue myös: BB-Henna: Haluan tutustua Tukiaiseen
Johanna Tukiainen: 500 henkilöä anoi Jumalalta paranemistani
Tätä kaikkea julkkiksista kaupataan eBayssa - katso ja hämmästy!
BB-Hennasta maksettiin sata kertaa enemmän kuin Tukiaisesta
(MTV3)
Anna palautetta