![]() |
Mika Häkkinen viettää joulunsa ilman lastensa seuraa. Hänen ex-vaimonsa Erja Häkkinen kertoo Ilta-Sanomissa pitävänsä Hugon, 7, ja Ainan, 3, luonaan Monacossa. Erja kertoo Ilta-Sanomissa, ettei hänen kotiinsa ole luvassa vieraita Suomesta.
Erjan mukaan hänellä on takanaan rankka vuosi. Hän ja Mika erosivat helmikuussa ja sen jälkeen Mikan ja Marketa Kromatovan suhde on vellonut julkisuudessa voimakkaasti.
– Nyt olen ollut liian väsyksissä, koska en ole osannut ottaa omaa aikaa. Tiedostettuani asian olen päättänyt olla kotona rauhassa ja antaa itselleni pienen hengähdystauon, Erja kertoo Ilta-Sanomissa.
– Senkin taidon olen oppinut vasta nyt. En huomannut asiaa ennen kuin olin yksinkertaisesti liian väsyksissä, Erja jatkaa lehden haastattelussa.
(MTV3)
Anna palautetta