Mainos

Lehti: BB-Andreas: Naimisiin vuonna 2010

15.10.2008 15:50
BB-Andreas on ottanut uuden suunnan elämässään. (Kuva: MTV Oy)

Sunnuntaina Big Brother - talosta poistuneen Andreas Grönblomin elämänarvot ovat saaneet uuden käänteen tulevan vauvan vuoksi. Ennen elämän tärkeintä roolia näytteli työ, nyt ykköspaikan ovat ottaneet Milla-kihlattu sekä syntymätön lapsi.

Andreaksen tulevaisuus näyttää perhekeskeiseltä. Mies kertoo Hymyn verkkosivuilla, että Milla-kihlatun kanssa on tarkoitus tanssia häitä kahden vuoden kuluttua vuonna 2010. Myös perheenlisäys on saanut miehen muuttamaan tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Tuleva isä kertoo haastattelussa, että haluaa syntymättömälle lapselleen mahdollisimman hyvän elämän:

– Kaikkein eniten toivon, että lapsemme syntyisi onnellisten tähtien alla, ja että hän saisi hyvän elämän, risteilyisäntä toimiva Andreas kertoo.

Andreas on virkavapaalla risteilyisännän työstään tammikuuhun asti. Uran jatko on vielä hämärän peitossa.

– En tiedä, miten laivayhtiö ajattelee minusta tällä hetkellä, olenko edes tervetullut takaisin, mies pohtii.

Lue myös: BB-Andreas tiedosti bi-seksuaalisuutensa nelivuotiaana

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos