Mainos

Haluatko Johanna Tukiaisen manageriksi?

25.09.2008 11:37
Johanna Tukiainen (Kuva: Lehtikuva)

Paniikkikohtauksista ja stressistä kärsivä kohublondi Johanna Tukiainen toivoo löytävänsä ammatti-ihmisen hallinnoimaan PR:äänsä.

MTV:n Viihdeuutisten tavoittama Tukiainen kertoo voivansa periaatteessa hyvin, mutta julkisuuden ahdistavan kaiken kiireen keskellä.

– Kaikki loanheitto sun muu on ahdistanut ja otin asian vuoksi yhteyttä vanhempiini, joiden mielestä saisin laittaa ainakin blogikirjoitteluni jäihin. He ovat uskovaisia ja valtavan älykkäitä ihmisiä ja he ovat sitä mieltä, että voisin vähentää julkisuudessa olemista, ellen poistu siitä kokonaan.

Julkisuuteen Tukiaisella on ristiriitainen suhtautuminen: Toisaalta se ahdistaa, toisaalta sitä tarvitsee.

– Julkisuus on niin kaksipiippuinen juttu. Nytkin on useita lehtihaastattelupyyntöjä ja olen henkisesti aika loppu, kun pitää yrittää manageroida paitsi itseä, niin myös tanssiryhmän tyttöjä ja suunnitella koreografioita ja käydä koulua vielä kaiken keskellä. Tarvitsisinkin managerin tai assistentin hallinnoimaan kaikkea tätä julkisuutta.

Taannoista uhoamistaan julkisuudesta vetäytymisestä Tukiainen tarkentaa Viihdeuutisille näin.

– Todennäköisesti keskityn firmani ja tanssiryhmäni asioista puhumiseen, mutta henkilökohtaisista asioistani en enää halua jatkossa puhua.

Lue myös: Päivän Tukiainen: Saan paniikkikohtauksia ja olen henkisesti aivan loppu

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos