![]() |
Iltalehden mukaan huippumalli Suvi Koponen, 20, ansaitsi jo viime vuonna mallintöillään vähintään 500 000 euroa.
MTV3-kanavan Mallikoulu-ohjelmasta kansainvälisiin mallipiireihin ponnahtanut vantaalainen Suvi Koponen on tämän hetken halutuimpia malleja. Asia selviää model.com-sivustolta, joka ylläpitää maailman suosituimpien huippumallien top 50 -listaa.
Sivusto tekee yhteistyötä muun muassa alan suurimpien toimistojen, valokuvaajien ja isoimpien brändien kanssa.
Tällä hetkellä Koponen on listalla kahdeksantena, mutta jo viime vuonna, hänen ollessa sijalla kymmenen, ansaitsi hän mallintöillään varsin mukavasti. Iltalehden haastattelema mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman arvioi Koposen tienanneen vuosi sitten vähintään 500 000 euroa.
Listan kärkisijaa pitää 25-vuotias brasilialainen Raquel Zimmermann.
Suvin kanssa kymmenen halutuimman mallin joukossa on useita naisia, jotka tienaavat talouslehti Forbesin mukaan miljoonia dollareita vuodessa. Odotettavissa on, että pian Suvikin pääsee kiinni miljoonatuloihin.
Vaikka Suvi on pitänyt keväästä syyskuun alkuun asti taukoa mallintöistä, se ei romahduttane hänen tulojaan, sillä Suvi on Calvin Kleinin tämän syksyn kampanjan pääkasvo.
Uupumuksesta kärsinyt huippumalli-Suvi palasi viimein töihin
(MTV3)
Anna palautetta