![]() |
Ohjaaja Olli Saarela tapailee jälleen uutta naista. Iltalehden tietojen mukaan Olli on viihtynyt erittäin tiiviisti kolmekymppisen länsisuomalaisen naisen kanssa.
Lehti kertoo, että Olli ja nainen nähtiin viime viikonloppuna yhdessä, ja silminnäkijöiden mukaan oli selvää, että kyseessä on muutakin kuin ystävyys. Ollilla itsellään on kuitenkin erilainen käsitys asiasta:
– Kyseessä on vain kaveruus, muuta en kommentoi, Olli sanoo Iltalehdessä.
Olli ja nainen on nähty useissa eri tilaisuuksissa kesän aikana. Pari on bongattu muun muassa Kalajoen särkät -tapahtumassa ja Miljoonarockin vip-tiloissa, Iltalehti kertoo.
Olli ehdittiin kesällä yhdistää myös Anne Hedmaniin, jonka kanssa hänet nähtiin poistuvat käsi kädessä helsinkiläisestä ravintolasta. Ollin ja Tanja Karpelan avioero astui voimaan kesäkuussa.
(MTV3)
Anna palautetta