Mainos

Rasmus-Laurin sokkihetki - katso video!

19.08.2008 16:47
The Rasmus -yhtyeen Lauri Ylönen (kuva: Lehtikuva)

The Rasmus -yhtyeen Lauri kertoi Voicen musiikkiuutisille vaarallisesta tilanteesta, joka sattui yhtyeen musiikkivideon kuvauksissa Tukholmassa. Kamerakännykälle tallentunut onnettomuus pyörii Youtube-sivustolla.

Lauri ja kuvausryhmä kokivat pelottavan tilanteen Livin' in a World Without Yo u -videon kuvauksissa. Musiikkivideossa on kohtaus, missä Lauria työnnetään rekvisiittalasia vasten. Lasi räsähti yhtäkkiä rikki kesken kuvausten!

– Siinä oli jopa hengenlähtö lähellä. Me kuvattiin viimeistä kuvaa, jossa poliisijengi painaa mua suurehkoa lasia vasten. Niin kuin vitsailin vähän etukäteen, se tietysti hajosi mun naamalle, kaulaan ja rintaan. Joka paikkaan tuli viiltäviä veitsen muotoisia lasinsiruja, Lauri kertoo Voicelle.

Tilanne kuulostaa pahalta, mutta Lauri sai vain millimetrin syvyisen haavan olkapäähänsä.

– Tilanne oli aika shokeraava. Me jouduttiin nyppimään mun kasvoista sellaisia ihan millin kokoisia lasin hiutaleita ja piti imuroida koko ukko. Kävi mielessä, että olisi voinut käydä huonomminkin, Lauri totesi.

Katso video!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos