![]() |
Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleeza Ricen toimistosta soitettiin peräti kolme kertaa Alexander Stubbille, kun mies juoksi Helsinki City Marathonia lauantaina.
Alexander Stubbilla meni yli 42 kilometrin maratonin taittamisessa hieman yli kolme ja puoli tuntia. Samaan aikaan, kun Stubb hikoili lenkkipolulla, oli hänen amerikkalaiskollegansa Condoleeza yrittänyt tavoittaa miestä peräti kolme kertaa.
– Juoksun aikana tuli 3 puhelua Condoleeza Ricen toimistosta. Innostuivat kuulemma kun kuulivat mitä puuhastelin. Heille kerrottiin tavoiteaika ja pyydettiin soittamaan uudestaan. Taisivat yliarvioida vauhtini, koska ennen maaliintuloa tuli vielä kaksi soittoa. Onneksi ei mitään hakuuttia. Homma hanskassa, Stubb kirjoittaa blogissaan.
Hän kertoo, että juokseminen ei sujunut ongelmitta ja jääneensä tavoiteajastaan 15 minuuttia.
– Ensimmäinen puolisko meni erinomaisesti, siihen 1.36 pintaan. Sitten iski se perinteinen pistos, oikein kunnon vatsakramppi. En päässyt siitä millään eroon. Yleisö oli aivan mahtavaa. Kannustushuutoja kuului koko matkan varrelta. Välillä oli hauskoja tilanteita kun joku hurrasi ja samalla minä menin kyyryyn kun yritin päästä eroon pistoksesta. Muutamat taisi luulla, että kumarsin kiitokseksi...Tulo stadionille oli ikimuistoinen. Suurkiitos kaikesta kannustuksesta, Stubb kirjoittaa blogissaan.
(MTV3)
Anna palautetta