![]() |
Juontaja Janne Kataja muuntautuu ohjaaja-käsikirjoittaja Ere Kokkoseksi Komediateatteri Arenan tulevassa Spede-näytelmässä.
Big Brother -juontaja Janne Kataja hyppää teatterin lavalle Ere Kokkosen ohjaamassa Spede ja kumppanit eli tarina miehistä, jotka tunsivat Uuno Turhapuron -näytelmässä. Näytelmä kertoo Spede Pasasen, Vesa-Matti Loirin ja Eren elämästä sekä Uuno Turhapuro -hahmon syntymisestä.
– Hyppään aika suuriin saappaisiin. Olen aina rakastanut Uuno-leffoja ja olen Eren, Speden ja Veskun suuri fani. Aivan loistavaa, että minut valittiin tähän rooliin, Janne hehkuttaa Viihdeuutisille.
– Tietysti annan Jannelle hyviä vinkkejä, että miten hän pystyy esittämään minua. Potkut uhkaa ellei mies onnistu, Ere vitsailee.
Alkuvuonna ensi-iltansa saava näytelmä pohjautuu todellisiin tapahtumiin.
– Tuolloin 1980-luvulla elämän täytti työ, naiset ja viina, jonka jätin sittemmin. Muistoja on niin paljon, ettei kaikkea voi mahduttaa yhteen näytelmään. Luvassa on hauskoja hetkiä, mutta sen lisäksi näytelmässä käsitellään vakaviakin aiheita. Yksi niistä on yksinäisyys, joka on vaivannut aikamme suuria neroja, Ere kertoo.
(MTV3)
Anna palautetta