![]() |
Helsingin Sanomien Nyt-liitteen teettämän suuren seksikyselyn mukaan suomalaiset haaveilevat seksistä muun muassa Ville Valon ja Anna Abreun kanssa. Yllättäviäkin nimiä joukossa tietysti on.
Selibaatistaan julkisesti puhunut Ville Valo jaksaa kyselyn mukaan viehättää kaikenikäisiä suomalaisnaisia.
Vastaajat ovatkin kummissaan Valon yli vuoden jatkuneesta selibaatista.
– Ei kai tuota kaveria tarvitse ohjeistaa muuten, kun että lopettaisi itsetarkoituksellisen römpylästä kieltäytymisen, eräs vastaaja kiteyttää.
![]() |
Muita naisten mieleen olevia suomalaisjulkkiksia ovat esimerkiksi huumorimiehet Heikki Paasonen ja André Wickström.
Myös poliitikot ja ruutukasvot viehättävät, iästä riippumatta. Arvi Lindissä on karismaa, Tomi Einonen on komea ja Keijo Leppänen tyylikkäästi harmaantunut.
![]() |
Vanhasen mukava ulkonäkö vetosi osaan vastaajista, Jyrki Katainen puolestaan on "rehellinen ja kiinnostava".
Mukavan näköinen on myös Stefan Wallin, kun itsevarmuutta huokuva Alexander Stubb taas kuulemma "kaipaisi dominan käsittelyä".
![]() |
Miesvastaajien himon ykköskohde oli taitoluistelija Kiira Korpi.
– Ehdottomasti paras ja vaivan arvoinen.
![]() |
Malli Anne-Mari Bergillä sekä piskuisella laulajattarella Anna Abreulla on oma vankkumaton fanikuntansa.
Osa vastaajista haaveilee seksistä hieman kypsempien julkimoiden kanssa. Listalle pääsivät niin Katri Helena, Aira Samulin, Eeva Polttila ("ääni saa sukat pyörimään jaloissa"), presidentti Tarja Halonen kuin Sirkka Mertalakin.
![]() |
Eräs miesvastaaja perusteli Katri Helenan fanittamisensa seuraavasti:
– Pitkä, kiireetön päivä Katri Helenan kanssa olisi varmasti taivaallinen. Tuskin kukaan muu voi antaa sitä lämpöä, jota huokuu hänen olemuksestaan, kuusikymppinen vastaaja summasi.
(MTV3)
Anna palautetta