![]() |
Lauantai-illan lottoarvonta sai monet hämmennyksiin kun koneesta pullahti kaksi lisänumeropalloa kerralla ja loppujen lopuksi lisänumeroita oli rivissä neljä kappaletta.
Voittaja kuittasi lauantaina yli miljoona euroa.
– Siellä ruudussa nyt näytti olevan vähän mitä sattuu numeroita, joten nyt otetaan ihan oikea rivi, Hanna Seljänperä lausahti lähetyksessä.
Oikea rivi on : 3; 5, 12; 13, 18; 22; 38, lisänumerot 6, 9 ja 32.
Aamulehden haastattelema Veikkauksen tiedottaja Riikka Hauhia kertoo koneen menneen rikki ja se yritetään korjata ennen ensi lauantaita. Sisäministeriön vahvistamien loton sääntöjen mukaan seitsemän ensimmäistä koneesta tullutta numeroa ovat varsinainen lottorivi ja kolme seuraavaa ovat loton lisänumerot.
Neljättä palloa, numeroa 37, ei siis laskettu mukaan viralliseen voitonjakoon. Kuusi plus yksi lisänumero -tuloksia löytyi lauantai-iltana kahdeksan kappaletta, voitto-osuus oli 24 000 euroa.
(MTV3)
Anna palautetta