![]() |
Idols-juontaja Jani Toivola nousee lauantaina Helsinki Pride -juhlan lavalle.
Sateenkaarikansan Pride-viikon pääjuhla järjestetään lauantai-iltana helsinkiläisessä yökerhossa.
Toivola on itse puhunut avoimesti homoudestaan ja kuvaillut unelmiensa miestä sellaiseksi joka on samaan aikaan ujo, rohkea, kiltti ja tyranni.
– Itsensä piilottaminen ei ole minua. Viihdemaailmassa on jokaisella aikakaudella rohkeita, jotka muuttavat maailmaa. Haluan myös auttaa nuorempia rohkeuteen oman itsensä löytämisessä, mies perusteli viime vuonna Iltalehdessä päätöstään tulla kaapista ulos.
Toivolan luotsaamissa juhlissa esiintyvät poptähti Chisu, sekä elektroduo Jesse. Ulkomaisia poppareita ei tänä vuonna pääjuhlassa nähdä.
– Tärkeintähän on toki se, että juhlassa on hyvä tunnelma ja tanssittavaa musiikkia. Tietysti ottaisimme myös "kovan rahan" artisteja ulkomailta, jos rahoitus sen sallisi, sanoo HeSeta ry:n Pride-vastaava Kerttu Tarjamo.
– Emme ole, ainakaan vielä, niin suuri tapahtuma kuin monet ulkomaiset Pride-juhlat. Emme siis pysty keräämään kovin suuria rahasummia, varsinkin kun suurin osa viikolla pidettävistä tapahtumista ovat ilmaisia. Olenkin hyvin iloinen siitä, että tänä vuonna saimme erään hotelliketjun mukaan yhteistyökumppaniksi. Osalle yrityksiä gay-tapahtuman tukeminen tuntuu edelleen olevan riski.
Helsinki Pride on kansalaisoikeustapahtuma, joka pyrkii tekemään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt näkyviksi ja lisäämään avoimuutta ja moninaisuuden hyväksymistä yhteiskunnassa.
(MTV3)
Anna palautetta