![]() |
Mika Häkkisen ja Marketa Kromotovan kohusuhteen käänteet ovat kuin suoraan saippuasarjasta.
Viime aikojen seuratuimman pariskunnan, Mika Häkkisen ja Marketa Kromotovan suhde on ollut yhtä kohua alusta saakka.
Kaikki lähti liikkeelle alkutalvesta, kun Mika Häkkinen laittoi avioeron vireille Erja Häkkisen kanssa. Saksalaisen Bild-lehden mukaan Mika piti tosin jo ennen sitä yhteyttä Marketaan.
Kaksikko oli tavannut golf-turnauksessa viime vuoden kesällä ja väitteiden mukaan "rakastunut toisiinsa heti". Bildin väittämää salasuhdetta kesti ilmeisen kauan, sillä Häkkiset julkistivat eronsa vasta helmikuussa 2008, useiden suomalaisten yllätykseksi.
Huhtikuussa Häkkisen ja Kromatovan huhuttiin jo eronneen, mutta tshekkisyntyisen Marketan äiti kertoi ex-formulamestarin ja tyttärensä olevan yhä yhdessä.
Virallisesti Mika esitteli uuden rakkaansa julkisuudessa vierailemalla yhdessä F1-varikolla Monacon GP:ssä. Kotimaassa Ilta-Sanomat kiirehti luonnehtimaan Marketaa "kauniiksi, tyylikkääksi ja herttaiseksi naiseksi."
Kauaa ei pariskunta myöskään aikaillut yhteen muuttamisen kanssa. Lemmenpesä löytyi Monacon GP:n aitiopaikalta.
Varsinainen uutispommi koettiin kuitenkin muutama päivä sitten, kun maailmalle levisi varsin rohkeita
kuvasarjoja Marketasta eroottisen tanssin pyörteissä. Paljastui, että Tshekin Pilsenissä syntynyt Marketa oli jo nuorena aloittanut tanssimisen erilaisissa erotiikkaklubeissa.
Nyt jännitetään sitä, kestääkö tuoreen avoparin onni kaikki julkisuuden paineet.
(MTV3)
Anna palautetta