![]() |
Ulkoministeri Ilkka Kanervan palliltaan kammennut kohublondi Johanna Tukiainen valloitti vasta Amerikkaa tai ainakin yhden vanhan Hollywood-tähden. Miamissa siskonsa kanssa piipahtanut Johanna hurmasi 7 päivää -lehden mukaan veteraaninäyttelijä Mickey Rourken.
– Hän tuli pöytäämme juttelemaan. Hän oli oikein hauska ja mukava tyyppi. Mickey oli todella kiinnostunut mitä teemme työksemme ja mistä olemme kotoisin. Hän luuli, että olemme malleja, Johanna väittää.
Tukiaisen mukaan Rourke ei tyytynyt vain jutustelemaan mukavia, vaan hän myös puristeli Johannan rintoja.
– Se oli sellaista hänen huumoriaan ja poseerausta. Hän ei mielestäni käyttäytynyt mitenkään röyhkeästi.
Myöhemmin illalla Sin City -leffan tähti palasi Tukiaisten pöytään ja yllätti Johanna suudelmalla. Baari-illan päätteeksi Rourke pyysi Johannan yhteystietoja.
– (Hän) lähetti minulle lukuisia tekstiviestejä. Ne olivat aika imartelevia. Tapasin Mickeyn vielä toistamiseen Miamissa. Hän kutsui minut sviittinsä.
Kohtaamisen jälkeen Tukiainen kertoi saaneensa lisää viestejä näyttelijältä, joissa Rourke muun muassa tiedusteli, milloin Johanna tulee seuraavan kerran Miamiin.
(MTV3)
Anna palautetta