![]() |
Viisuissa yleensä erinomaisesti menestynyt naapurimaamme Ruotsi on hämmentynyt Suomen Teräsbetonin tiistaiyönä ansaitsemasta finaalipaikasta Euroviisuissa.
Ruotsalaiset lehdet kummastelevat, miten ihmeessä suomeksi laulettu hevi voi päästä jatkokierrokselle laulukilpailuissa. Sveska Dagbladet kirjoittaa, että semifinaalin suurin yllätys oli Suomen selviytyminen jatkoon.
– Kukaan ei ollut tosissaan luottanut, että heidän rosoinen metallinsa toimisi tässä yhteydessä, lehti kirjoittaa.
SVT-kanavalla kommentaattorina toiminut Ruotsin viisuedustaja Charlotte Perrelli puolestaan yllättyi Suomen finaalipaikasta täysin, sillä hän ei paljon Teräsbetonilta etukäteen odottanut.
– Naapurit! Tämä kuulostaa hyvältä. Sitä en todellakaan olisi uskonut, Charlotte oli kommentoinut suomirokkareiden esitystä suorassa lähetyksessä.
Teräsbetoni selvisi lauantaiseen finaaliin yhdessä yhdeksän muun maan kanssa. Suomen tai muidenkaan maiden saamia pisteitä ei kuitenkaan julkaista kuin vasta lauantaina finaalin jälkeen. Todennäköistä kuitenkin on, että Suomi sai semifinaalissa avuja ainakin naapurimailtaan Virolta ja Norjalta sekä todennäköisesti myös hevimaa Saksalta.
Katso video: Näin Teräsbetoni juhli
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta