Mainos

Mari Samuelsen: Olin varma, että vauvani oli kuollut

10.05.2008 12:24

Huhtikuun 8. päivä pienen tyttövauvan synnyttänyt Mari Samuelsen kertoo viikonvaihteen Ilta-Sanomille olevansa edelleenkin huolissaan pienokaisensa voinnista. Korvaamatonta tukea antaa onneksi oma mies, Jani Sievinen.

Marin vaikea synnytys käynnistyi kuukautta ennen laskettua aikaa, joten äidin huoli oli suunnaton. Kun siihen vielä lisätään istukan repeäminen ja vauvan heikenneet sydänäänet, voi vain kuvitella, miten pahalta tilanne on Marista vaikuttanut. Lopulta hänelle tehtiin hätäsektio.

– Olin hyvin rauhaton ennen synnytystä. Pelkäsin, että lapseni kuolee, tai että jotain muuta vakavaa sattuu, Mari Samuelsen kertoi IS:lle.

– Ja synnytyksen jälkeen olin ihan varma, että hän on kuollut.

Mari on pienokaisen hyvinvoinnista huolissaan vieläkin, vaikka koko perhe on ollut kotosalla jo viikkoja. Vauva ei Marin mukaan aluksi edes halunnut syödä.

– Nyt hän on alkanut jo huutaa, kun hänelle tulee nälkä, Mari kertoo helpottuneena.

Tuoreen äidin mukaan vauva on perinyt kiltin ja rauhallisen luonteensa isältään Jani Sieviseltä. Uusi perheenjäsen on lähentänyt myös vanhempien välejä entisestään.

– Olen Janista ylpeä. Hän pitää meistä huolta. Jani on kaikkea, mitä mieheltä vain voi toivoa, ja olen hyvin onnekas.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos