![]() |
Julkkiskaunotar Anne-Mari Bergillä on paraikaa monta rautaa tulessa. Tummaveriköllä on verkot vesillä sekä musiikki- että telkkarihommiin.
Viime syksynä pyörinyttä Alaston Hollywood -sarjaa juontanut Berg kertoo Viihdeuutisille, että hänet nähtäneen tv-ruudussa jälleen "piakkoin".
- Tällä hetkellä mulla on kaksikin projektia käynnissä. En paljasta kuitenkaan enempää ennen kuin sopimukset on allekirjoitettu, hän vinkkaa, mutta jatkaa, että tv:ssä hänet saatetaan nähdä jo kesällä.
- Kesään on hyvin lyhyt matka, kaunotar naurahtaa. Hän uskoo oppineensa paljon sitten viime syksyn.
- Katsojatkin varmaan huomasivat, että se pesti oli vähän semmoinen harjoitusjuttu, hän kommentoi.
Bergille on tarjottu mahdollisuutta lähteä mukaan myös musiikkibisnekseen, ja ensimmäistä biisiä hänelle tarjottiin jo pari vuotta sitten.
Anne-Mari Berg ei kuitenkaan lähde soitellen sotaan - eikä musiikintekoon:
- Jos tarpeeksi hyvä biisi tarjotaan ja saan miettiä asiaa joka kantilta, voin kyllä lähteä tekemään musiikkia. Se on kuitenkin juttu, jonka kanssa ei mun mielestä pidä lähteä pelleilemään.
Nähdäänkö Suomen musiikkibisneksessä siis jossain vaiheessa poptähti Anne-Mari Berg?
- No mä sanoisin, että kuka tahansa voi olla poptähti, jos hänellä vain on esittää tarpeeksi hyvä biisi.
![]() |
Uusien työkuvioiden lisäksi Bergillä on muitakin uutisia: hän on vastikään ottanut näyttävän tatuoinnin yläselkääänsä.
- Tarkoituksena oli ensin ottaa muutama kiinalainen kirjain, mutta sitten mietin, että niitä on kaikilla. Pyysin ystävääni suunnittelemaan tämän, ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, Berg kertoo tatuoinnistaan.
Ensimmäisen tatuoinnin Berg otti jo 17-vuotiaana. Oikeastaan hänellä on tatuoinneille vain yksi sääntö:
- En ikinä ottaisi kuvaa sellaiseen paikkaan, ettei sitä voisi vaatteilla peittää, hän paljastaa.
Lue myös: Anne-Mari Berg haukkuu Tukiaisen ja Saarelan
Katso Anne-Marin haastattelu ja kuvat tatuoinnista
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta