Mainos

Keskinen: Tekstiviestikohu on Tukiaisen juoni

31.03.2008 18:53
Vesa Keskinen

Kyläkauppias Vesa Keskinen on sotkeutunut ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestikohuun ilmeisesti luultua enemmän. Jo ennen uutista tekstiviestien olemmassaolosta Tukiainen oli Keskisen mukaan kertonut, että hänellä on "suuri juoni meneillään" ja että on lähdössä Dubaihin pakoon kohua.

Sekä Keskinen että Tukiainen myöntävät tapaamisen 3.3. eli ennen tekstiviestijupakan alkua. Mitä tapaamisen aikana tapahtui, siitä osapuolilla on täysin eriävät näkemykset. Junasta hotelli Vaakunan huoneeseen päättynyt palaveri sai illan aikana erikoisia käänteitä.

Keskisen mukaan Tukiainen oli juonut baarikaapin lähes tyhjäksi ja tämän jälkeen stripannut hänelle, kun taas Tukiainen kertoi huonepalaverissa ottaneensa muutaman drinkin, jonka jälkeen Keskinen olisi alkanut riuhtoa vaatteita hänen päältään.

- Vesa suuttui siitä, etten antanut, koska Vesa pitää itsestään selvyytenä, että kaikki antaa seksiä koska hän on julkkis, Tukiainen kertoo MTV:n Viihdeuutisille.

Keskinen puolestaan kertoo pyytäneensä Alavuden poliisia kehottamaan hotelli Vaakunaa säilyttämään valvontakameroiden tallenteet. Hotelli Vaakunasta kerrotaan, että viranomaiset eivät ole olleet heihin yhteydessä.

- Tämä sen vuoksi jos Tukiainen tekisi perättömän ilmiannon, sanoo Keskinen.

Lue myös: Vesa Keskinen: Tukiainen strippasi minulle - Tukiainen kiistää

Vesa Keskinen Ilkka Kanervan neuvonantajana

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos