Mainos

Anu Saagim sokeerasi rohkealla mainoksellaan

28.02.2008 08:13
Anu Saagim. Kuva: Hannu Puukko / MTV Oy.

Juuri pestinsä virolaisen viihdeportaali elu24:n leivissä aloittanut Anu Saagim on jälleen kohauttanut sekä meillä että eteläisessä naapurissamme.

Kohukaunottaren pukeutuminen pelkkään bikinin alaosaan pukeutuminen oli liikaa aviomies Ristomatti Ratialle, joka on ennenkin tuohtunut vaimonsa rohkeista kuvista.

– Minun uusi, kimaltava ja mielenkiintoinen, kaunis ja kipeä, ikuinen ja glamoröösi, ainut elämäni, julkistaa Anu elu24:n etusivulla.

Kuvassa Anun selkään on viilletty viihdeportaalin nimi - partaterällä.

Torstain Ilta-Sanomien mukaan Anu ei kertonut rohkeasta kampanjastaan miehelleen.

– Yleensä hän soittaa ja huutaa, kun skandaalit ovat jo laantuneet, kaunotar kertoi lehdelle.

IS kertoo kampanjan raivostuttaneen koko joukon virolaisvanhempia, ja heidän aloitteestaan kuvat poistettiin etelävirolaisen Viljandin kaupungin lastentarhojen ja koulujen läheltä.

– Ei minua kaduta. Esimerkiksi yksi täti tuli kasvotusten paheksumaan mainosta minulle kaupassa, Anu kommentoi.

– Huomiossa pääsimme hyvään tavoitteeseen.

Anun oma poika, kahdeksanvuotias Robin, ei ole kommentoinut äitinsä rohkeaa kuvaa. Ristomatti Ratia ei vielä keskiviikkoon mennessä ollut nähnyt vaimonsa mainosta.

Katso kuva: Anu Saagim rohkeassa mainoksessa

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos