Mainos

Jutta Gustafsberg neuvoo seksiasioissa

14.02.2008 15:01
Jutta Gustafsberg antaa seksineuvoja.

Suuri seikkailu -tosi-tv-sarjasta tunnetuksi tullut Jutta Gustafsberg (ent. Jussila) kokeilee jälleen uutta aluevaltausta. Jutta jakaa jatkossa seksineuvoja seksuaalineuvojan roolissa.

Viihdeuutiset haastatteli ystävänpäivän kunniaksi keväällä seksuaalineuvojaksi valmistuvaa Jutta Gustrafsbergiä, ja selvitti muun muassa sen, miten hiljaiseen seksielämään saisi parhaiten lisää vipinää.

Jutta kertoo, että seksuaaliterapeutiksi opiskeleminen oli pitkäaikainen haave.

- Haluan toteuttaa kaikki haaveet, ja olen melkein kaikki saanutkin toteutettua. Mutta tämä haave on ollut itse asiassa jo kymmenen vuoden takaa. Olen jo silloin ajatellut, että joskus kun on oikea hetki, niin sitten lähden opiskelemaan. Ja nyt on oikea hetki, Jutta sanoo.

Kaavoihin kangistuminen ei yksinkertaisesti sovi Jutalle, ja hän tietoisesti haluaa muuttaa elämänsä suuntaa, jos siltä tuntuu.

- Elän mielestäni täysillä. En halua ajatella, että mitä sitten, kun minä olen vanha, vaan ajattelen, että mitä nyt.

Seksuaaliterapeutiksi Jutta ei kuitenkaan halunnut sen takia, että olisi itse jollakin tapaa yltiöseksuaalinen.

- En koe olevani erityisen poikkeava tai erityisen seksuaalinenkaan, mutta sanotaan, että seksi sinällään on vain se jäävuorenhuippu ja semmoinen fyysinen toiminta. Seksuaalisuutta on joka puolella. Se on osa meidän elämää, jollakin aktiivisempaa, välillä uinuvampaa. Kyllä se mukana seuraa koko ajan.

Vinkkinä kaikille "uinuville" Jutta antaa yksinkertaisen ohjeen:

- Sopiva sinkkukatse päälle ja pilkettä silmäkulmaan! Lähdet tällä meiningillä, niin eiköhän se sieltä heräile!

Katso Jutan haastattelu!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos