Mainos

Eroottinen tanssija Häkkisten eron syy?

09.02.2008 10:07

Mika ja Erja Häkkinen jatkavat edelleen piileskelyä medialta, joten eron syyt ovat yhä hämärän peitossa. Saksalaismedian mukaan Häkkisten liiton saattoi rikkoa 29-vuotias eroottinen tanssija. Asiasta kertoo viikonlopun Ilta-Sanomat.

Kölner Express -lehden haastattelussa mies nimeltään Chris G. väittää, että hänen ex-tyttöystävänsä Marketa jätti hänet suomalaisen formulatähden takia. Saksalaismiehen mukaan viisi vuotta sitten Saksaan muuttanut 29-vuotias Marketa työskenteli viime vuoden loppupuolelle saakka tanssijana kölniläisessä erotiikkaravintolassa.

Kohuväitteen esittäneen miehen mukaan hän asui tumman kaunottaren kanssa siihen asti, kunnes Marketa tapasi Mika Häkkisen.

- Marketa on jättänyt minut Häkkisen takia, Chris G. tilitti.

Mikäli saksalaisen väitteisiin on uskominen, entinen formulakuljettaja iski silmänsä Marketaan kesäkuussa 2007 julkkisten golftapahtumassa.

Katso videot:

Näin juhlittiin Häkkisten häitä

Mika juhli naisseurassa

Lue myös:

Mika Häkkinen lohtushoppaillee

Miksi huippu-urheilijoiden avio-onni ei kestä?

Häkkisten ero vireille jo viikko sitten

Formulatähtien unelmaliitot ja kuumat rakastajat

Mikalla sutinaa toisen naisen kanssa jo vuonna 2004?

F1-asiantuntija: Ero ei tullut mieleenkään

Yhteinen tulevaisuus vielä 2006

Mikan ja Erjan yhteinen taival

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos