![]() |
Iskelmätähti Jari Sillanpäähän on iskenyt taitoluistelukuume. Suomea euroviisuissa edustanut Sillanpää bongattiin taitoluistelun EM-kisojen yleisöstä kasvot sinivalkoisiksi maalanneena.
Laulaja oli matkustanut Zagrebin EM-kisoihin kannustamaan Suomen taitoluistelutähtiä. Suosikkilaulajalla oli katsomossa aihetta riemuun, sillä Suomen jääkaunottaret Kiira Korpi, Laura Lepistö ja Jenni Vähämaa tekivät vaikutuksen niin yleisöön kuin tuomareihinkin.
![]() |
19-vuotias Lepistö nappasi tiukan taiston jälkeen EM-pronssia. Myös muuten suomalaisten EM-menestys oli loistava, sillä Kiira Korpi sijoittui kisassa viidenneksi ja 15-vuotias luistelijalaupaus Jenni Vähämaa oli kisan kymmenes.
Sillanpään kanssa samaan faniryhmään kuului myös kirjailija Leena Lehtolainen.
(MTV3)
Anna palautetta