Kaulapantaan pukeutunut gootti ei päässyt bussiin turvallisuussyistä
Brittiläinen goottipariskunta jäi nuolemaan näppejään, kun tyly bussikuski kieltäytyi ottamasta kaksikkoa kyytiinsä. Syynä oli paremman puoliskon kaulassa ollut kaulapanta.
Kaulapantaa ja talutushihnaa käyttäneet Dani Graves, 25, ja tämän morsian Tasha Maltby, 19, olivat tapahtuneesta niin tohkeissaan, että tekivät saman tien asiasta valituksen bussifirmalle.
– Tämä on syrjintää. Olemme tottuneet siihen, että ihmiset jäävät tuijottamaan meitä, mutta tällaista emme suvaitse. Liikennöitsijänhän pitäisi tarjota julkista palvelua kaikille maksaville asiakkailleen. Meillä oli bussikortit kunnossa niin kuin aina ennenkin, mutta silti meitä ei päästetty sisään, vaan jätettiin pysäkille, Graves kertoi BBC:lle antamassaan haastattelussa.
Linja-autonkuljettaja kieltäytyi päästämästä goottipariskuntaa kyytiinsä turvallisuussyihin vedoten.
– Se, että talutan tyttöystävääni, joka käyttää kaulapantaa, symboloi meille luottamusta. Tasha on kuin lemmikki, mutta siis suhtaudun häneen toki kuin kumppaniin pitääkin, nuorimies korjasi.
Bussifirman edustaja pahoitteli tapahtunutta, ja kertoi kuljettajan toimineen parhaaksi katsomallaan tavalla.
– Muut matkustajat olisivat saattaneet joutua vaaratilanteisiin, jos bussi olisi esimerkiksi joutunut tekemään äkkijarrutuksen.
Kuva pariskunnasta BBC:n sivuilla
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Sairaalasta päässyt Nykänen vakuuttaa olevansa täysin kunnossa. Matille tsemppiä juhannuksen keikkoihin!:)
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Sopranos-tähti James Gandolfini on kuollut
- Lampenius olisi halunnut lapsensa suomalaiseen kouluun
- Kanye Westin riimittely vakavalla sairaudella raivostuttaa
- Hurjasti hoikistunut Aguilera edusti upeana napapaidassa
- Royal Ascotissa näyttäviä hattuja – Elisabet luotti pastelliin
- Sairaalasta päässyt Nykänen: Kivuton ja hyvä fiilis
- Madeleinella ja Chrisillä avioehto
- Valtteri Bottas joutui varkauden uhriksi
- Saara Aalto esiintyy upeana miljoonayleisölle Kiinassa – kuva
- Nina Mikkonen kotitalon myynnistä: Tunnemme suurta haikeutta
- Suomalaislaulaja teloi itsensä surffatessa
- Kaunarit-tähdet kuvasivat Monte Carlossa – ainutlaatuiset kuvat kulisseista
- Justin Bieber kolhaisi paparazzia Ferrarillaan
- Tenavatähti tangofinaalissa – tältä hän näyttää nyt
- Suurin pudottaja -kilpailijalla yllättävä menneisyys
- Kurkistus kulisseihin – katso video Idols-tuomarin päivästä
- Satuhäistä kolme vuotta – näin Victorian ja Danielin elämä on muuttunut
- Johnny Depp avautui vihdoin kipeästä erostaan
- Lost-tekijöiden tuorein hittisarja Suomen tv-ensi-illassa
- Kaappaus keittiössä: Nyt loppui tuhlaaminen! Perheelle huimat säästöt ruokalaskussa
- Uskoisitko tähteä 45-vuotiaaksi? Kylie Minogue räväytti jälleen
- Brad Pitt: Angelina on nyt seksikkäämpi kuin koskaan
Uutiset
- Miltä meno juhannusliikenteessä näyttää? Lähetä kuvasi
- Liikkuvat sairaalat tekevät tuloaan
- Tulevaisuus on täällä – auto parkkeeraa itse itsensä
- Microsoft: Löydä haavoittuvuus Windowsista ja ansaitse jopa 75 000 euroa
- Tukes: Ilokaasun myyjä ei ole vastannut kuulemispyyntöön
- Tutkijat kehittävät motoristeille "Iron Manin" teknologiakypärää
- YK: Sota tuhoamassa Syyrian maailmanperintökohteet
Urheilu
- KHL:ssä käytettiin kymmeniä miljoonia NHL-työsulkupelaajiin – katso lista
- Rask ehti tehdä seurahistoriaa
- Veikkausliigan topit ja flopit: Vihdoinkin, FC Lahti
- Kiprusoff edelleen uran lopettamisen kannalla
- Chicagon jatkoaikasankari: "Oli nastaa saada pari Tuukan ohi"
- Brasilia ja Italia Confederations Cupin välieriin
- Lex Hollo: Yleisurheilijat veitsenterällä
Lifestyle
- Ällöttääkö madolla onkiminen? Kokeile makkaraa!
- Millainen kesämorsian olet? Testaa!
- Juhannuksen pikasiivous: Älä rehki turhaan!
- Lumene-vinkki: Kauan odotettu kasvojen puhdistaja hellii ihoa
- Lidlin kalkkunavartaista löytyi salmonellaa
- Keskikesän kiihkeät lemmenloitsut ja juhannustaiat
- Selluliitille kyytiä perinnehoidolla: kokeile kotona!

























