![]() |
Yrittäjä Vesa Keskisestä on tehty tutkintapyyntö Keuruun poliisille. Suomen kuuluisin kyläkauppias kuuli asiasta poliisilta sen jälkeen, kun Viihdeuutiset oli tiedustellut poliisilta huhun paikkansa pitävyytt ä.
Keuruun poliisista todettiin perjantaina Viihdeuutisille, että Keskisestä on tehty torstaina tutkintapyyntö koskien kunnianloukkausta. Poliisista ei haluttu kertoa, kuka pyynnön oli jättänyt. Se, tehdäänkö asiasta esitutkinta, selviää maanantaina.
Viihdeuutisten puhelimeen tavoittama Keskinen oli hieman yllättynyt siitä, että tutkintapyyntö jätettiin.
- Sehän luki jommassa kummassa iltapäivälehdessä, että he tulevat tekemään tutkintapyynnön. Oletin kuitenkin, että heidän asianajajansa olisivat niin ammattitaitoisia, etteivät he ryhdy tätä asiaa ajamaan.
Keskinen ei usko asian rikosilmoituksen johtavan mihinkään. Rikosilmoituksen tekijän motiivistakaan Keskisellä ei ole epäilystä.
- Todistusaineisto osoittaa, että he ovat väärillä jäljillä. Jokainen täysjärkinen suomalainen ymmärtää mistä tässä on kyse, eli rahasta.
Rikosepäilystään paljon julkisuudessa puhunut Keskinen liputtaa avoimuuden puolesta, eikä hänellä ollut missään vaiheessa aikomustakaan selvittää asiaa oikeuden ulkopuolella.
- Halusin käydä tämän kaiken läpi, jotta nähdään kuinka raadollisia naiset voivat miehiä kohtaan olla. Teen tästä ennakkotapauksen, jotta nähdään mikä on nykyajan pelinhenki.
(MTV3)
Anna palautetta