![]() |
Bileprinsessa Paris Hiltonin ego sai taannoin aikamoisen kolauksen, kun hän joutui luopumaan mekostaan huippumalli Naomi Campbellin takia. Alusvaatevalmistaja Victoria's Secretin muotinäytökseen esiintymään hinkunut Paris jäi seisomaan alasti Campbellin marssiessa lavalle.
Huippumalli Miranda Kerr kertoi muotisivusto Sassybella.com:n haastattelussa Hiltonin käyttäytyneen Victoria's Secretin muotinäytöksessä kuin pilalle hemmoteltu kakara, mutta lopulta paha sai palkkansa.
- Show oli juuri alkamassa, kun Paris päätti, että hän haluaa osallistua näytökseen. Hänelle ei ollut varattu vaatteita, joten hänelle piti löytää kolme asua.
Muotinäytöksen järjestävät sanoivat Hiltonille, että hän voisi valita jonkun mekon kokoelmasta. Australialaisen kaunottarren kauhuksi Paris päätyi valitsemaan vaaleanpunaisen mekon, jota Kerrin piti esitellä.
![]() |
- Mietin itsekseni, että haluaako hän, että lyön häntä käsilaukullani päähän. Se oli turhauttavaa, että joku tulee 10 minuuttia ennen show'n alkua ja varastaa asuni, Kerr tilitti.
Kaunottaren iloksi ja Parisin harmiksi vain viisi minuuttia ennen muotinäytöksen päättymistä paikalle purjehti megamalli Naomi Campbell. Näytöksen järjestäjät pelkäsivät, ettei kuumaverinen kaunotar ehdi ajoissa paikalle, joten he antoivat Parisille osan Campbellin asuista.
- Paris oli juuri astumassa lavalle loppuhuipennusta varten, kun Naomi asteli sisään, joten he repivät mekon pois Parisin päältä. Paris seisoi siinä ilkosillaan kun Naomia puettiin, Kerr kihertää.
Katso Kerrin haastattelu
tästä!
(MTV3)
Anna palautetta