Mainos

Vesa Keskistä epäillään ihmiskaupasta

23.11.2007 08:41
Vesa Keskinen Viihdeuutisten haastattelussa.

Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen on painunut "maan alle", sillä Brasilian poliisi epäilee kauppiasta ihmiskaupasta, kertoo Ilta-Sanomat.

Brasilialaisen Natalian kanssa seurusteleva Keskinen sai tietää, että Brasilian liittovaltion poliisi oli käynyt penkomassa Natalian Fortalezassa sijaitsevan asunnon viikonloppuna. Poliisi oli käynyt myös naisen isoäidin luona selvittelemässä, kuinka Natalia on Suomeen päätynyt.

– Poliisi on kertonut, että minua pidetään Suomessa työ- tai jopa seksiorjana, Natalia kertoi Ilta-Sanomille, ja jatkoi, että hänen sukulaisilleen oli jäänyt mielikuva, että Keskisen "ilmiannon" takana olisivat jostain syystä muut suomalaiset.

Vesa Keskinen ja Natalia ovat viettäneet alkuviikon "piilossa" Helsingissä. Torstai-iltana Tuuriin palannut pariskunta aikoo pysytellä toistaiseksi varmuuden vuoksi maan alla.

– Toivottavasti asia selviää mahdollisimman pian, jotta elämämme voisi palautua normaaleille raiteilleen. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, kun koko ajan tulee tällaisia vaikeuksia, kyläkauppias harmitteli.

(MTV3)

Lue myös: Vesa Keskinen kuvaa tilannetta "sadunomaiseksi painajaiseksi"


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos