Mainos

Sauli Niinistö joululomalle Etelä-Afrikkaan

21.11.2007 10:41

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö odottaa monen suomalaisen tavoin innolla joulua. Hohtavien hankien sijaan Niinistö viettää tänä vuonna joulunsa etelän auringon alla. Mestareita ja perillisiä -ohjelman kuvauksissa keskiviikkona piipahtanut Niinistö paljasti myös hieman jännittävänsä itsenäisyyspäivän juhlia pukuongelmien vuoksi.

Itsenäisyyspäivänä yli miljoona suomalaista liimantuu televisioiden ääreen katselemaan Linnan juhlien pukuloistoa ja valtakunnan ykkösnimien juhlimista. Juhlien konkari, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kertoi MTV:n Viihdeuutisille viihtyvänsä hyvin kyseisillä kutsuilla, vaikkakin vaateasiat aiheuttavat päänvaivaa myös miehille.

- Tyyppivalinta ei tuota paljoa ongelmia, mutta luulen, että kaikki miehet tuskailevat frakin kaikkien tilpehöörien kanssa. On nappia ja muita, joita on äärettömän vaikea virittää. Ja sitten saa koko ajan pelätä, että joku solmu aukeaa niskasta tai roikkuu siellä täällä. On sekä henkisesti että pukeutumisen suhteen hyvin virittynyt tunnelma, Niinistö totesi Viihdeuutisille.

Joululomalla Niinistö suuntaa kauas etelän lämpöön. Puhemies viettää joulua Etelä-Afrikassa.

Niinistö on mukana 2.12. MTV3-kanavalla alkavassa Mestareita ja perillisiä -sarjassa, jossa juhlitaan suuria suomalaisia. Sarjassa seitsemän tunnettua ja tunnustettua suomalaista valitsee oman mestarinsa urheilun ja kulttuurin eri aloilta. Valinnat ovat ”poikkitieteellisiä” ja ennen muuta henkilökohtaisia, kunkin oman maun mukaisia. Klassisen musiikin suurinta mestaria ei ole valitsemassa tuttu kapellimestari eikä kesäurheilulajien suurimman sankarin valintaa ole annettu urheilun ammattilaiselle.

Katso Niinistön haastattelu tästä!

(MTV3)

Mestareita ja perillisiä -ohjelman verkkosivut


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos