![]() |
Hip-hop-tähti Kanye West suree lauantaina menehtynyttä äitiään, mutta viihdetoimittajat ympäri maailmaa etsivät kilvan tietoja Donda Westin kuolinsyystä. 58-vuotias Donda West kuoli mystisesti käytyään kauneusleikkauksessa. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Westin operoinutta kauneuskirurgia vastaan on nostettu useita oikeusjuttuja. Jan Adams on vaarassa menettää lääkärinlupansa.
Kalifornian lääkintähallitus selvittää parhaillaan, pitäisikö Adamsilta ottaa toimilupa pois. Viranomaisia kiinnostaa erityisesti Adamsin kaksi rattijuopumusepäilyä. Adams pidätettiin maaliskuun 31. päivä vuonna 2006 epäiltynä päihtyneenä ajamisesta. Oikeudessa Adamsin todettin ajaneen 0,8 promillen humalassa ja hänet tuomittiin 96 tunniksi vankeuteen ja viideksi vuodeksi ehdonalaiseen. Hänet määrättiin myös osallistumaan päihdehoitoon ja osallistumaan 60 AA-kerhon kokoukseen.
CelebTV.com nettisivuston saamien oikeuden asiakirjojen mukaan Adams tuomittiin tammikuussa 2003 ehdolliseen rattijuopumusepäilyn takia. Asiakirjoissa mainitaan myös syyskuussa 2002 tapahtunut kolari. Adamsin ilmeisesti menetti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi pysäköityyn autoon.
Rattijuopumusten lisäksi Adams on joutunut vierailemaan oikeudessa hoitovirhesyytösten vuoksi. Vuonna 2001 Adams sopi kaksi häntä vastaan nostettua oikeusjuttuja ja maksoi kahdelle potilaalle yli 200 000 dollarin korvaukset. Vuonna 2006 eräs potilas haastoi Adamsin jälleen oikeuteen syyttäen lääkäriä hoitovirheestä.
Adamsin rötöslistalta löytyy vielä yksi kohta. Viihdesivusto TMZ:n mukaan Adamsin entinen tyttöystävä haki lähestymiskieltoa Adamsin "alkoholiongelman" ja "väkivaltaisen käytöksen" vuoksi.
- Vastaaja (Adams) on läheisissä tekemissä lasteni kanssa ja hän on ollut heidän läsnä ollessa väkivaltainen, joten hänen täytyy pysyä kaukana myös heistä, nainen perusteli oikeudessa.
Lääkäriä vastaan lähestymiskiellon saanut nainen väitti oikeudessa Adamsin uhkailleen ja jahdanneen häntä. Adams kiisti syytökset oikeudessa. Adams on myös kiistänyt jyrkästi tehneensä mitään väärää Donda Westin tapauksessa.
Donda Westin kuolinsyy selvinnee lähiviikkoina.
(MTV3)
Anna palautetta