Mainos

Kwanin Tidjan osti vaatekaupan

13.11.2007 15:27
Tidjân avasi vaatekaupan

Parhaillaan tauolla olevasta Kwan-yhtyeestä tuttu Tidjân Ba ryhtyi viime viikolla vaatekauppiaaksi ostamalla Helsingistä miesten vaateliikkeen, jonka luomuksia hän on itse käyttänyt keikkalavoilla ja vapaa-ajan riennoissa jo seitsemän vuotta.

- Axel Clothing -liikkeen entinen omistaja ja ystäväni joutui muuttamaan ulkomaille, ja minä tartuin heti tilaisuuteen ja otin tämän sivubisnekseksi. Nyt on vaan se vaara, että olen niin ihastunut näihin vaatteisiin ja haluaisin pitää ne kaikki itselläni, mutta nyt pitää myydä niitä muille liikkeen omistajana, Tidjân kertoi hymyillen MTV:n Viihdeuutisille.

- Kun en ole studiossa tai kiertueella, niin silloin olen aina itse liikkeessä. Hoidan itse sisäänostot. viime viikolla olin Pariisissa ostamassa vaatteita, monen kielen taitaja ja monen maan kasvatti kertoo.

Yksilöllistä ja persoonallista!

Muotia seuraava ja pukeutumiseensa panostava Tidjan ei ole huolissaan suomalaisten miesten pukeutumisesta, vaan he pukeutuvat Tidjanin mukaan mainettaan paremmin.

- Esimerkiksi 25-50-vuotiaat miehet panostavat ihan eri tavalla pukeutumiseen kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Koko ajan tulee liikkeitä, missä myydään yksilöllisempää kamaa. Pukeutumisessa on se tärkeää, että tuo persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä esiin!

Katso Tidjanin haastattelu tästä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos