Mainos

Madventures-kaksikko teki ennennäkemättömän matkakirjan

09.11.2007 15:56
Madventures valloittaa maailman. (Kuva: Subtv)

Madventures-kaksikko Tuomas Milonoff ja Riku Rantala ovat viimein saaneet valmiiksi jättiurakkansa. Rikun, Tunnan ja Ari Lahdenmäen opus Kansainvälisen seikkailijan opas on tullut painosta.

Kirjasta tuli - hemmoille itselleenkin hieman yllätyksenä - erittäin kattava teos, jossa kerrotaan kaikki ja vähän enemmän reppureissaaamisesta.

- Homma tosiaan lähti vähän lapasesta, niin kuin meille tuppaa aina käymään.

- Meiltä on kysytty todella paljon minne mennä ja millä tavalla. Päätettiin, että kerrotaan kaikki kirjassa. Sitten siitä tulikin vähän paksumpi tiiliskivi, Tunna naureskeli.

Tunnalla ja Rikulla on tälläkin hetkellä muutama rauta tulessa. Heidän elokuvansa on leikkausvaiheessa Jenkeissä ja talven matkustaminen vie luonnollisesti ukkojen ajasta ison osan. Tämän lisäksi mietintämyssyssä kuhisee ajatuksia Madventuresin tulevaisuudesta.

- Se on ihan selvä, että jonnekin lähdetään. Kyllähän reissaamiseen jää koukkuun, mikä kerrotaan tuossa kirjassakin.

- Eri asia on, lähdetäänkö me kameroiden kanssa. Eli se on vielä salaisuuden verhon takan, tuleeko Madventuresille jatkoa, Riku selvitti.

Katso Rikun ja Tunnan haastattelu tästä.

Matkailusta lisää MTV3.fi:n Matkailu-sivuilla

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos